Proposals
Scope
Summary
Kaupunkilaisilla on usein käyttökelpoisia tavaroita, joita voisi hyvin kierrättää. Monesti se on kuitenkin liian vaivalloista. Kirjastoihin tai muihin keskeisiin paikkoihin tarvitaankin helppokäyttöisiä, ilmaisia kierrätyspisteitä. Tavarat rekisteröitäisiin etukäteen "online kirpputori" verkkosivustolla, jonka avulla kaupunkilaiset voisivat löytää tavaran ja käydä hakemassa sen. Tavaran saa viedä kierrätyspisteeseen vasta sitten, kun joku on sopinut hakevansa sen sieltä.
Location on the map
20-40 paikkaa, mm. kirjastojen/koulujen yhteydessä
Target group
Ehdotus helpottaisi koko kaupungin kierrätystä. Erityisesti lapsiperheillä on paljon tarvetta edullisille kierrätystavaroille, sillä lasten kasvaessa tarpeet muuttuvat nopeasti. Myös nuorilla on paljon kierrätettävää tavaraa. Mutta myös kaikki kaupunkilaiset, jotka tulevat ostaneeksi jotakin mitä ei oikeastaan vähän ajan kuluttua tarvitse tai viitsi käyttää, voivat tarjota niitä muille, joiden vastaavasti ei tarvitse ostaa niitä uutena kaupasta.
Objectives
Tavoite on helpottaa ja innostaa kaupunkilaisia entisestään kierrätykseen ja kestävään kulutukseen. Kierrätyspisteet antavat hyvän mahdollisuuden lähellä. Tavoite olisi myös se, että tavaroita ei ostettaisi kaupoista jos käyttökelpoinen esine löytyisi toiselta helsinkiläiseltä.
Key actions on which funds will be spend
Kierrätyspisteet ovat yksinkertaisimmillaan pieniä tiloja ("komeroita"), johon sisäänpäsy on vain niillä, jotka ovat tuomassa tai viemässä sinne tavaraa, tai ne ovat kierrätyslokerikkoja. Vaihdosta sovitaan verkkosivuston kautta, jossa tavaroita voi katsoa alueen ja tavaran tyypin mukaan (esim. kirjastoalueet). Verkkosivustolta voi myös avata kierrätyspisteen oven ja/tai säilytyslokeron luukun sähköisesti tai saada sieltä sisäänpääsyyn oikeuttavan koodin tai muun luvan. Sivusto voidaan toteuttaa esim. yhdistämällä Varaamo-palvelun ja Liiteri-sivuston ominaisuuksia.
OmaStadi-rahalla hankitaan tarvittaessa sähkölukkoja ja kehitetään verkkosivustoa (siltä osin kun olemassaolevissa palveluissa ei ole tarvittavia ominaisuuksia).
Jokaisen kierrätyspisteen lisävarustelu annetaan paikallisen yhteisön päätettäväksi ja hoidettavaksi, esim. joku voi tuoda vanhan IKEA-hyllynsä tavaroiden säilyttämistä varten. Yhteisö voi järjestää tämän epämuodollisesti esim. Facebook-kierrätysryhmän kautta.
The people and communities participating in the execution
Kirjastot ja kaupungin tilapalvelu vastaavat kierrätyspisteiden vaatimien tilojen etsimisestä ja tarvittaessa lukkojen hankkimisesta. Kierrätyksestä innostuneet helsinkiläiset (Facebook-ryhmien aktiivit), erityisesti nuoret (esim. Ympäristötoiminnan nuorisotyöyksikön johdolla) valvovat tiloja käyttäessään, että kierrätyspistettä käytetään tarkoituksenmukaisesti. Väärinkäyttäjiltä poistetaan oikeus käyttää sivustoa. Verkkosivusto kannattaa tehdä laajentamalla jotakin olemassaolevaa palvelua.
Report inappropriate content
Is this content inappropriate?
31 comments
Loading comments ...
Loading comments ...