
- 0
This proposal has been accepted
Suunnitelmalle on laadittu kustannusarvio 161 000 €.
Arviossa on huomioitu ulkohuussi mallia "Helsinki", grillikatos, valaistus, kävelyteiden kunnostus, metsän siistiminen ja puron perkaaminen.
Tarkempi toteutussuunnitelma ja kustannuslaskelma tehdään sen jälkeen kun suunnitelma on äänestetty toteutettavaksi. Kaupunkilaisia kutsutaan mukaan suunnitelmien valmisteluun ja toteutukseen.
Lähtökohtana on viihtyisemmät, turvalliset ja siistit puistoalueen. Metsittymisen sekä mm. vieraslajien aluskasvullisuuden peittämän alueen lisääntymisen estäminen. Siisti ja toimiva ympäristö eri käyttöön. Kuntoilumahdollisuuksien monipuolistaminen ja reittien turvallinen käyttö. Näin ollen on erittäin kannattavaa esim. suunnitella ja toteuttaa alueellisesti toimenpiteitä, joilla alueista voidaan tehdä viihtyisempiä ja myös turvallisempia. Toimenpiteet esitelty ko. kohdassa.
Yliskylä ja Tammisalo (puistoaleet) ks. tavoitteet
Kaikki alueen asukkaat ja satunnaiset ulkoilijat, sekä luonnossa liikkujat ja puistoissa ulkoilevat voivat liikkua turvallisesti ja monipuolisesti luonnosta nauttien.
Turvallisempi ja viihtyisämpi, sekä siistimpi ympäristö, erityisesti puistot ja metsäalueet. Mahdollistaa ulkoilun viihtyisässä ympäristössä sekä monipuolisen liikunnan / ulkoilun muodot. Tämä taas mahdollistaa kuntoilun alueella laajemmin eri vuorokauden ja vuodenaikojen puiteissa.
Tarkempi sijaintitieto:
Yliskylässä Marunakujalta rannalle johtava metsäalue Humalniemen venekerholle ja Tammisalon keskellä oleva alue korttelikoulun takapihalta alkava alue. Lisäksi Laajasalon alueelta voi kohdentaa kunnostustoimia myös muille puisto-/metsäalueille ja ranta-alueille, koska, jos näitä vertaa esim. Roihuvuoren (ranta-alue) pyörä- ja kävelyreittiin Itiksen suuntaan, niin ero on paikoin merkittävä.
Kehittämistoimet priorisoituna:
1. Puiden harvennus (puusto eri ikäistä ja eri lajista): vanhat ja eri-ikäiset puut, sekä mahdollisesti liian lähellä asuinrakennuksia oleva puuston hoito. Tällä myös vaikutuksia lähiasuntojen pihojen kuntoon. (Yliskylä)
2. Alueen siistiminen: risut, lehdet ja vieraslajit jne. (Yliskylä ja Tammisalo)
3. Puron perkaus ja siistiminen sekä kaivuu tarvittavalle syvyydelle (Yliskylä)
4. Roskisten lisääminen 2-3 kpl (Yliskylä)
5. Penkkien tuominen alueelle 2-3 kpl (Yliskylä ja Tammisalo)
6. Kävelyteiden kunnostaminen ja teiden sivustojen siistiminen, n 500 m (Yliskylä)
7. Valaistuksen parantaminen (tarvittaessa; Yliskylä)
8. Hyötykasvien tai marjapensaiden istutus ja esim. luonnon vadelman kasvumahdollisuudet ja pensasistutukset (Yliskylä ja Tammisalo)
9. Grillikatos aluesuunnittelun mukaisesti (Yliskylä)
Alueen asukkaat, Helsingin kaupunki ja kaupungin puistotoimi ja kunnossapito, mahdolliset alueelliset järjestöt, puistokummit jne.
Is this content inappropriate?
Sign in to omastadi.hel.fi with Tunnistamo. Students at comprehensive school can sign in with their edu.hel.fi account.
Sign in via TunnistamoSign in using your email address and a password of your choice. User accounts created before 2 October 2023 have been deleted. You need to create a new account if you have logged into the platform before that date.
You need to enable all cookies in order to see this content.
Change cookie settings
6 comments
Loading comments ...
Add your comment
Sign in with your account to add your comment.
Loading comments ...