Asukastila Käpylään
Esitämme suurpiirimme varoja kohdistettaviksi asukastilaan Käpylään. Mielestämme hanke on koko kaupunkia kehittävä, joten siihen voitaisiin osoittaa myös koko kaupungin kehittämiseen erikseen myönnettäviä varoja.
Aktiivisesta kaupunginosastamme puuttuu kaikille avoin kokoontumistila, jollainen on jo monissa kaupunginosissa. Tilan käyttäjiksi tulisivat mm. Helsingin vanhin kaupunginosayhdistys Käpylä-Seura, vuodesta 1995 toiminut Käpylän Yhdyskuntaklubi ja Käpylän Kulttuuriyhdistys.
Tilan hankintaa ja sen toiminnan ylläpitämistä varten on jo perustettu Käpylän Kylätilayhdistys – Byhusföreningen i Kottby ry, rno 222.268. Käpylässä Pohjolankatu 3-5:ssä on vapautumassa tarkoitukseen sopiva, kaupungin omistama ja yhteisötoimintaan kaavoitettu kiinteistö. Esitämme, että se kunnostetaan Käpylän asukastilaksi.
Tila palvelisi muitakin 8000 asukkaan Käpylässä toimivia yhteisöjä, joilla on keskeinen merkitys mm. yksinäisyyden, syrjäytymisen ja muiden sosiaalisten ongelmien torjumisessa.
Tämä ehdotus eteni jatkoon.
Ehdotus voi edetä jatkoon jos valmistelussa huomioidaan osallistuvan budjetoinnin reunaehdot. Osallistuvan budjetoinnin määrärahoja voidaan käyttää vain tilapäiseen ja lyhytaikaiseen, ei pysyvään toimintaan. Osallistuvan budjetoinnin alueelliset määrärahat eivät riitä uusien tilojen rakentamiseen. Osallistuvan budjetin ehdotuksissa oli useita ehdotuksia tilojen järjestämiseksi asukastoiminnalle ja sisällön tuottamiseksi tiloihin. Jatkovalmistelussa voisi etsiä mm. uusia ratkaisuja nykyisten kaupungin tilojen asukaskäytön tehostamiseksi ja kehittämiseksi ja mahdollisesti tukea tilojen lyhytaikaista vuokraamista. Kaupunki on parhaillaan helpottamassa ja laajentamassa kaupungin omien tilojen asukaskäyttöä. Osallistuvan budjetoinnin ehdotukset voivat osaltaan liittyä tähän. Lisäksi osallistuvalla budjetoinnin määrärahoilla voidaan tukea pop-up-tyyppisiä ajallisesti rajattuja projekteja tai rahoittaa asukastiloihin liittyviä selvityksiä. Kaupungilta voi myös hakea avustuksia asukasyhteisöjen tilavuokrien maksamiseen (Asukasosallisuuden avustukset). Uusien tilojen etsimisessä kaupungin omista tiloista auttaa sivu Tilat yrityksille ja yhteisöille
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Liitetyt ehdotukset
Luettelo suositteluista
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
3 kommenttia
Toivottavasti raksa-tilaisuudessa päästään jo tässä eteenpäin!
Lämpimäsit kannatettava hanke. Ihmisillä on tarve olla yhdessä. Missä me Käpylässä olemme – ravintolassa, joka on sinänsä ok mutta ei sovi kaikille.
Hyvä ja tärkeä hanke.
Ladataan kommentteja ...