Puistolan yhteisöprojekti edistämään lasten ja nuorten vapaa-ajan toimintamahdollisuuksia.
Rapportera ett problem
Är detta innehåll olämpligt?
Information
Nummer (ID)
Publiceringstiden
Plats
Förslag
Puistolan yhteisöprojekti edistämään lasten ja nuorten vapaa-ajan toimintamahdollisuuksia. Nuorisotoiminta kilpailutetaan säännöllisesti kaupungin toimesta, mikä heikentää palveluntuottajan pitkäkestoista panostusta. Palkataan projektityöntekijä, joka luo yhteistoimintamallin, jossa alueen eri toimijat saadaan yhdessä kehittämään lasten ja nuorten toimintaa.Projektityöntekijä kartoittaa aluksi nykytilanteen. Hän kuulee erityisesti alueen nuoria, hyödyntäen nuorisotoimen jo olemassa olevia kuulemisen menetelmiä sekä myös näiden vanhempia, kutsuen ja sitouttaen heidät mukaan toiminnan kartoittamiseen, kehittämiseen ja ylläpitoon. Puistolasta puuttuu nuorten oma tila. Projektityöntekijä kartoittaa myös alueella olevien tilojen soveltuvuutta , erityisesti vanhan Kansakoulun tiloja. Selvitetään myös, miten tiloja voisi käyttää vanhusten tapaamistiloina silloin, kun lapset/nuoret ovat koulussa. VARMISTETAAN MYÖS, ETTÄ PROJEKTIN PÄÄTYTTYÄ TOIMINTA JÄÄ JATKUVAKSI. Hakija Puistola-Seura r.y.
Relaterade dokument
Förslag på karta
Följande element är en karta som presenterar objekten på denna sida som kartpunkter. Elementet kan användas med en skärmläsare men det kan vara svårt att förstå.
Hoppa över karta
0 kommentarer
Laddar kommentarer...
Laddar kommentarer...