Puistolan puut ja istutukset - Puistolantien poistettujen puiden tilalle uudet. Kiertoliittymän kaunistaminen. Kesäkukkakorit
Puistolantien kautta tullaan Puistolaan. Kadun puurivi on täynnä asvaltilla peitettyjä istutusaukkoja. Kadun itäsivulle on aikoinaan istutettu noin 90 kappaletta vaahteroita, joista 60 on vuosien mittaan poistettu.
Poistettujen puiden paikoille istutetaan 60 kpl uusia puita. Puiden kasvaminen varmistetaan tekemällä istutuskuopat riittävän suuriksi. Olevien 30 vaahteran elinkelpoisuus tarkastetaan.
Puistolantien päässä olevaan kiertoliittymään tehdään kiinteät istutukset tai hankitaan kesäkukkakorit. Kesäkukkakorit sijoitetaan myös Puistolantien alkupäähän ja Nurkan leikkipuiston sisäänkäyntiin.
Tämä ehdotuksen toteutumisen myötä Puistolantien ilme muuttuisi resuisesta tyylikkääksi ja ansaitsemansa arvon mukaiseksi.
Tämä ehdotus eteni jatkoon.
Kyseinen puukujanne on ollut tarkkailun alla jo vuosia ja kaupunki on todennut parhaaksi toimintatavaksi sen, että kujanne uusitaan kokonaan jossain vaiheessa. Koska puista on jo nyt menetetty 2/3 osaa, ei enää kannata alkaa uusia kujannetta vain osittain vaan kunnostustyö kannattaa tehdä kerralla koko kujanteelle. Näin saadaan tasakasvuinen ja -laatuinen kujanne. On todennäköistä, että suurin osa vielä jäljellä olevista puista jouduttaisiin kuitenkin poistamaan. Koko kujanteen uusiminen tulee niin kalliiksi, ettei osallistuvan budjetoinnin määräraha riitä siihen. Ehdotuksen muut osat toteutettavissa.
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Ehdotus sisältyy seuraaviin suunnitelmiin:
Liitetyt ehdotukset
Luettelo suositteluista
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
3 kommenttia
Puistola
Kylläkyllä
Juusto
Ladataan kommentteja ...