Asukastiloja Suomenlinnaan
Suomenlinna on n. 750 asukkaan kaupunginosa, josta puuttuu asialliset asukastilat. Tai itse asiassa tiloja olisi sekä kokoontumiseen että liikuntaan, mutta alueen kiinteistökantaa hallinnoiva Suomenlinnan hoitokunta on hinnoitellut tilavuokrat niin, että asukasyhteisöllä ei ole varaa vuokrata niitä, eikä kaupallinenkaan toiminta ole osoittautunut kannattavaksi. Niinpä Jääkellari (kokoontumistila ja kahvila) on nyt tyhjillään odottamassa uutta käyttöä, ja Kuntomaneesi (sisäliikuntatila) on annettu muuhun käyttöön. Ehdotan että kaupunki neuvottelee hoitokunnan kanssa asukastilojen vuokrien kohtuullistamisesta tai poistamisesta, ja toissijaisesti myöntää paikallisille yhdistyksille toiminta-avustusta, jotta niillä on taloudelliset mahdollisuudet käyttää tiloja. Kirjasto on ansiokkaasti avannut tilojaan omatoimikäyttöön ja tapahtumiin, mutta esim. liikuntatilojen tarpeeseen se ei voi vastata.
Tämä ehdotus eteni jatkoon.
Kiitos ehdotuksestasi.
Ehdotus voi edetä jatkoon jos valmistelussa huomioidaan osallistuvan budjetoinnin reunaehdot. Osallistuvan budjetoinnin määrärahoja voidaan käyttää vain tilapäiseen ja lyhytaikaiseen, ei pysyvään toimintaan. Osallistuvan budjetoinnin alueelliset määrärahat eivät riitä uusien tilojen rakentamiseen. Osallistuvan budjetin ehdotuksissa oli useita ehdotuksia tilojen järjestämiseksi asukastoiminnalle ja sisällön tuottamiseksi tiloihin.
Jatkovalmistelussa voisi etsiä mm. uusia ratkaisuja nykyisten kaupungin tilojen asukaskäytön tehostamiseksi ja kehittämiseksi ja mahdollisesti tukea tilojen lyhytaikaista vuokraamista. Kaupunki on parhaillaan helpottamassa ja laajentamassa kaupungin omien tilojen asukaskäyttöä. Osallistuvan budjetoinnin
ehdotukset voivat osaltaan liittyä tähän. Lisäksi osallistuvalla budjetoinnin määrärahoilla voidaan tukea pop-up-tyyppisiä ajallisesti rajattuja projekteja
tai rahoittaa asukastiloihin liittyviä selvityksiä.
Kaupungilta voi myös hakea avustuksia asukasyhteisöjen tilavuokrien maksamiseen (Asukasosallisuuden avustukset). Uusien
tilojen etsimisessä kaupungin omista tiloista auttaa sivu Tilat yrityksille ja yhteisöille
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Ehdotus sisältyy seuraaviin suunnitelmiin:
Liitetyt ehdotukset
Luettelo suositteluista
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
3 kommenttia
Kannatettava aloite, joka on vuosia ollut keskustelunaihe. Kuten tuolla toisaalla ehdotin senioriaiheen yhteydessä kirjaston mukaan ottamista, teen sen tässäkin. Nykyinen kirjastotila on toki pieni, mutta tulevaisuutta ajatellen olisi loistavaa jos saisimme asukastilan jossa löytäisimme samasta paikasta kaikki kaupungin palvelut.
Eli aivan uuden tilan kunnostaminen / rakentaminen tätä varten voisi olla hieno juttu.
Vai olisiko nykyistä kirjastoa mahdollista laajentaa palvelemaan lisääntyvää käyttöä?
1. Kirjaston seinänaapurina on Suomenlinnan hoitokunnan vuokraama työhuone (jonka nykyiselle vuokralaiselle hoitokunta voisi osoittaa toisen sopivan työhuoneen).
2. Kirjastoa lähes vastapäätä rakennuksessa C 39 on hoitokunnalla avara tila. Se toimi hiljattain valmistuneen huoltotunnelin peruskorjaushankkeen toimistona, ja se voi olla vielä vapaana/ vailla uutta käyttöä.
Jos kirjasto ottaisi kontolleen lisätilan/ -tilojen pysyvät kulut (vuokra, hallinta, valvonta yms.), niin voisiko osallistuvasta budjetista saada tarvittavat varat kertaluonteisiin muutos-, sisustus-, kalustus- yms. kustannuksiin?
Muistathan avata ehdotuksestasi suunnitelman 8.3 mennessä, jotta ehdotuksesi etenee toimialojen kustannusarviointiin ja äänestykseen. Avattua suunnitelmaa voit muokata 6.4 asti.
Ladataan kommentteja ...