Liikunta-appsilla hyvää mieltä ja yhdessäoloa!
Ehdotan, että tehdään appsi, jonka avulla stadilaiset tutustuvat toisiinsa liikunnan avulla. Sovelluksessa voisi hakea itselleen liikuntakaveria esimerkiksi iän, sukupuolen, lajin ja kaupunginosan mukaan. Stadilaiset tsemppaisivat toisiaan liikkumaan Helsingin ulkoilureiteillä sekä kaupungin sisä- ja ulkoliikuntapaikoissa.
Maksuton sovellus olisi hyödyksi kaikille ja erityisesti aikuisväestölle, jolle liikunta on jäänyt vähiin. Esimerkiksi elämän ruuhkavuodet sekä yksinäisyys ja mielialaongelmat voivat olla liikkumattomuuden taustalla. Appsin tarkoituksena olisi edistää kaikenlaista yhdessä liikkumista ja ottaa stadilaisten omat voimavarat käyttöön. Sovelluksen kautta voisi hakea myös liikunnan vapaaehtoistehtäviä esimerkiksi ikäihmisten parissa.
Stadilaiset äänestäisivät, missä kaupunginosissa palvelua kokeillaan. Appsista vastaisivat kulttuuri- ja vapaa-ajan toimi sekä sosiaali- ja terveystoimi.
Tämä ehdotus eteni jatkoon.
Kiitos ehdotuksesta. Liikuntapalvelut pitää ehdotusta kehityskelpoisena. Digikulttuurin edistäminen on nykypäivää myös liikuntapalveluissa. Liikuntapalvelupäällikkö Tuuli Salospohja
Muistathan tehdä ehdotuksestasi suunnitelman 8.3. mennessä. Avattua suunnitelmaa voit muokata 6.4.2019 asti. Huomioithan, että ehdotus ei etene OmaStadissa mikäli se ei ole osa jotakin suunnitelmaa, tai jos siitä ei ole tehty omaa suunnitelmaa. Ohjeet suunnitelman tekemiseen löydät täältä https://omastadi.hel.fi/processes/omastadi-kokohelsinki/f/38/
Apua saat myös alueesi stadiluotsilta.
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Luettelo suositteluista
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
0 kommenttia
Ladataan kommentteja ...