Jokaisen kaadetun puun tilalle on istutettava kaksi kaadetun puun kokoista puuta
Puita kaadetaan Helsingissä monista eri syistä runsaasti. Luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi ja ilmastonmuutokseen varautumisen takia on tärkeää, että kaupunki huolehtii korvaavien puiden istuttamisesta. Jotta puuston tilanne kohentuisi nykyisestään, kaupungin tulisi tehdä periaatepäätös siitä, että kunkin kaadetun puun tilalle istutetaan kaksi puuta. Istutettavien puiden tulisi olla kooltaan suhteessa poistettavaan puuhun (ts. iso puu korvataan isolla taimenella, pieni puu pienellä).
Tämä ehdotus ei edennyt jatkoon.
Ehdotus on erittäin hyvä ja ajatus on kannatettava, mutta monista syistä tällainen periaate ei ole Helsigissä kovin helposti toteutettavissa. Puustoa kaadetaan mm. tiivistyvän kaupunkirakenteen ja lisääntyvän asuinrakentamisen tieltä eikä näin ollen kaadettujen puiden tilalle voida istuttaa uusia, ainkaan samalle paikalle. Näin ollen jo kaavassa pitäisi huomioidan riittävä puuverkosto sekä riittävät ekosysteemipalvelut. Kaavassa olevat puisto- ja katupuut korvataan mahdollisuuksien mukaan aina uuudella.
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Luettelo suositteluista
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
2 kommenttia
On hyvä ajatus, että kaadettujen puiden tilalle istutettaisiin uusia, mutta uuden taimen kasvaminen isoksi kestää vuosikymmeniä. Lisäksi uusi katupuu maksaa halvimmillaankin istutuksineen ja hoitoineen tuhansia euroja.
Helsinki kaataa puitaan liian herkästi. Sivistysmaassa tavoitteena pitäisi olla vanhojen puiden kunnioittaminen, ja että puita yritettäisiin päinvastoin pitää elinkelpoisena mahdollisimman pitkään.
Helsingissä on kaadettu kerralla kymmeniä ja satoja puita virheellisesti suunnitelluissa hankkeissa ja vahingossa. Nämä tulisi ennallistaa mahdollisimman pian.
Ladataan kommentteja ...