Nikkariverstas / puutyöpaja / carpentry workshop
Kaupunkilaisten käyttöön tarvitaan kunnollinen kaikille avoin nikkariverstas, jossa kaupunkilaiset voivat tehdä puusta uutta ja kunnostaa vanhaa.
Monipuolisten käsityökalujen ja isojen puuntyöstökoneiden lisäksi verstaalla tulisi olla riittävän kokoiset lukittavat keskeneräisten töiden säilytystilat, maalaamo ja perus raaka-ainevarasto.
Omatoimisen työskentelyn lisäksi verstaalta tulisi halutessaan saada henkilökohtaista ohjausta ja opastusta mm. koneiden turvallisesta käytöstä ja työtavoista. Kaupunkinikkareiden opastuksen lisäksi puutyönojaaja vastaa kaluston kunnosta ja raaka-aineiden laskutuksesta nikkareilta.
Vallilan konepaja-alue olisi sijainniltaan loistava tällaiselle nikkariverstaalle, jolloin se olisi helposti kaikkien kaupunkilaisten saavutettavissa julkisilla kulkuneuvoilla.
Käyttäjämaksuja varten voisi ottaa käyttöön kaupungin kuntosaleilla jo toiminnassa olevan järjestelmän, jolloin ”nikkariverstas”-korttiin voisi ladata aikaa tai käyntikertoja.
Tämä ehdotus eteni jatkoon.
Idea tuodaan jatkokehittelyyn niin, että muut samanlaiset ideat yhdistetään, sillä koulujen puutyötiloja voidaan avata tällä rahalla vain muutama, sillä niihin pitää palkata silloin uusi työntekijä, jonka vastuulla on turvallisuus puutyöluokassa. Puutyötiloja eikä teknisen työn tiloja voida avata vapaasti kaupunkilaisille turvallisuuden sekä laitteiden arvon vuoksi.
Muistathan tehdä ehdotuksestasi suunnitelman 8.3. mennessä. Avattua suunnitelmaa voit muokata 6.4.2019 asti. Huomioithan, että ehdotus ei etene OmaStadissa mikäli se ei ole osa jotakin suunnitelmaa, tai jos siitä ei ole tehty omaa suunnitelmaa. Ohjeet suunnitelman tekemiseen löydät täältä https://omastadi.hel.fi/processes/omastadi-kokohelsinki/f/38/
Apua saat myös alueesi stadiluotsilta.
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Luettelo suositteluista
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
4 kommenttia
Tavaroiden korjaaminen uuden ostamisen sijaan edistää myös kestävää kehitystä. Verstaalla voisi olla myös 3D-printteri ja opastusta sen käyttöön, jolloin kaupunkilaiset voisivat tulostaa esimerkiksi eri tavaroihin varaosia.
3D printteri ja tarkkuusjyrsin pitäisi tulla kaikkien kaupunkilaisten käyttöön uuteen Oodi kirjastoon. Nikkariverstas voisi keskittyä erilaisiin puutöihin.
Keskustelu henkilön Poistettu käyttäjä kanssa
Helsingin kymmenissä kouluissa on puukäsityöluokat, jotka seisovat illat ja viikonloput tyhjillään. Nämä käyttöön, nin ei tarvitse rakentaa erillisiä nikkaripajoja.
Koulujen puukäsityöluokissa ei käytännössä ole kunnollisia säilytystiloja keskeneräisille töille. Koulujen tiloihin ei myöskään pääse työskentelemään kuin ilta-aikoina.
Ehdotan vain yhtä vaikkapa 24/7 toimivaa nikkariverstasta, en puhu monikossa.
Järkevää olisi toki myös tehostaa koulujen tilojen käyttöä, mutta niissä toiminta jää kunnollisten säilytystilojen puutteen vuoksi pienempimuotoisemmaksi askarteluksi, jossa tarveaineet ja keskeneräiset työt kulkevat mukana kodin ja koulutilojen välillä.
Ladataan kommentteja ...