Koirille kaupungin kakkapussit
Ehdottaisin että Hyväntoivonpuistoon (ja muille isommille puistoalueille) laitetaan kaupungin kyltit ja oheen koirankakkapusseja. Esimerkkinä olen nähnyt vastaavia Tampereen Ratinanrannassa (koirankakkapussi-automaatti). Näin ohjattaisiin koiranomistajia hienovaraisesti huolehtimaan yhteisistä puistoalueista.
Tämä ehdotus eteni jatkoon.
Ehdotus on kannatettava, ympäristövastuullinen ja erittäin ajankohtainen. Tarkastelunäkökulmaa tulee laajentaa kattamaan koko Helsinki. Helsinki on ottanut koekäyttöön kahdeksi vuodeksi kolmella alueella sponsorirahoitteiset koirankakkapussiautomaatin syksyn 2017 lähtien. Pussitelineitä on koekäytössä kaikkiaan 60 kpl ja niistä on otettavissa biohajoavia pusseja koiranjätösten keräämiseen. Helsingissä päädyttiin ensin testaamaan, kuinka pussiautomaatin toimivat eri vuodenaikoina ja sääoloissa, minkälaisen vastaanotot telineet saavat ja kuinka niihin suhtaudutaan, onko helppo löytää sponsoreita, kuinka pussihuolto ja muu huolto järjestetään ja minkälaisesta työmäärästä on kyse. Kokeilujakson aikana päätetään, vakiinnutetaanko palvelu ja laajennetaanko se koko kaupungin alueelle. Koealueina toimivat eteläinen kantakaupunki, itäinen-koillinen kantakaupunki ja osa Vuosaaren alueesta. Tarkempaa tietoa kokeilukäytössä olevien pussitelineiden sijainnista löytyy karttapalvelusta https://kartta.hel.fi/link/6tWYGf Koejakso päättyy syksyllä 2019 ja sitä ennen valmistellaan päätös, jatketaanko palvelua. Tähän asti kokemukset ovat olleet positiivisia. Mitä todennäköisimmin ehdotamme palvelun laajentamista koko kaupungin alueelle. Laajentamistyössä eli verkoston suunnittelussa tarvitaan paikallisten asukkaiden näkemystä siitä, miten pussiautomaattitelineet sijoitellaan ja missä pussiautomaatteja eniten kaivataan. Osallistava budjetointi on erinomainen mahdollisuus osallistaa asukkaat ja alueiden muut toimijat sekä löytää kaupungin käytetyimmät koirienulkoilutusreitit ja -paikat. Verkoston laajentaminen koko kaupungin alueelle soveltuu hyvin toteutettavaksi osallistuvan budjetoinnin hankkeena. STADILUOTSEILLE TAUSTATIETOA KOIRANKAKKAPUSSIAUTOMAATEISTA (ei liitetä järjestelmään kirjattavaan vastaukseen) Rakennusvirasto teki kahden vuoden kokeilusopimuksen ruotsalaisen TiksPac yrityksen kanssa kaupungininsinöörin päätöksellä. Yritys hankkii sponsorit ja siten kaupungille pussitelineet ja pussit ovat ilmaisia. Rakennusviraston vastuulle jäi telineiden asentaminen ja vuotuinen huolto (pitää sisällään pussien täydennyksestä huolehtimisen, ilkivallan havainnoinnin ja puhdistamisen, telineiden vaihdot vaurioituneiden tilalle ja tarpeen vaatiessa telineiden paikkojen vaihto saadun palautteen perusteella). Kaupungille tulee kuluja myös Helsingin omasta pienestä telineissä olevasta mediatilasta. Vuotuiset kustannukset 60 astiasta ovat olleet n. 5 400 euroa (mediatila 2 900 € ja huolto 2 500 €). Sen lisäksi asennuskustannukset olivat 5 580 euroa. Verkoston laajentaminen esim. 150 tai 200 telineellä, arvioidaan kasvattavan kaupungin vastuulle jääviä kulujen16 000 € - 22 000 eurolla vuodessa. Telineiden asennus, arviolta 25 000 – 30 000 €, voitaisiin rahoittaa osallistavan budjetoinnin kautta. Lisäksi kustannuksia tulee verkoston suunnittelusta (uusien automaattien sijoittelu). Verkoston laajentamiseen ei ole olemassa varattua määrärahaa eikä valmista suunnitelmaa. Lisätietoja Ritva Keko, 0503649034. (Olen valmistellut kokeilujaksoon liittyvät päätökset, sopimuksen ja ollut seurantatyössä mukana.) Sama vastaus sopii molempiin OSBU ehdotuksiin, joissa pyydetään pussiautomaatteja, joista tarvitsija voi ottaa ilmaisen biohajoavan koirankakkapussin.
Luettelo suositteluista
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
1 kommentti
Ladataan kommentteja ...
Lisää oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy palveluun kommentoidaksesi.
Ladataan kommentteja ...