Kevytliikenneväylien turvallisuus
Kevytliikenneväylien pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden kaistamerkinnät ovat paikoitellen huonoja eivätkä näy talviaikaan jään ja lumen alta. Joissakin väylien risteämiskohdissa kaistat myös vaihtavat puolta.
Ehdotus: kaistamerkinnät lisättäisiin kohtiin, joissa kevytliikenneväylä alittaa tunnelissa tien tai kadun. Merkinnän paikka olisi tunnelin etureunassa ylhäällä niin, että pyöräilijä tai jalankulkija huomaa merkinnän tunneliin tullessaan.
Tämä ehdotus eteni jatkoon.
Edellyttää suunniteltavan kohteen tarkentamista. Helsinki panostaa pyöräteiden merkintöihin mm. uuden tiemerkintäohjeen avulla. Jatkossa pyöräteille ja –kaistoille tullaan merkitsemään entistä selvemmin kulkusuunnat ja eri kulkumuotojen risteyskohdat. Uudet alikulut pyritään toteuttamaan siten, että pyörätie jatkuu selkeänä puolelta toiselle, eikä alikulun jälkeen ole risteyksiä huonoilla näkemillä. Helsingissä on kuitenkin useita vanhoja alikulkuja, joissa ehdotuksen kaltainen merkintätapa voisi olla kokeilun arvoinen.
--
Muistathan tehdä ehdotuksestasi suunnitelman 8.3. mennessä. Avattua suunnitelmaa voit muokata 6.4.2019 asti. Huomioithan, että ehdotus ei etene OmaStadissa mikäli se ei ole osa jotakin suunnitelmaa, tai jos siitä ei ole tehty omaa suunnitelmaa. Ohjeet suunnitelman tekemiseen löydät täältä https://omastadi.hel.fi/processes/omastadi-itainen/f/31/. Apua saat myös alueesi stadiluotsilta.
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Ehdotus sisältyy seuraaviin tuloksiin:
Ehdotus sisältyy seuraaviin suunnitelmiin:
Liitetyt ehdotukset
Luettelo suositteluista
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
5 kommenttia
Hei,
Ehdotuksestasi ei ole tehty suunnitelmaa, tai sitä ei ole vielä liitetty suunnitelmaan. Huomasin, että koko kaupungin alueelle on tehty suunnitelma, johon on yhdistetty muutama pyöräilyyn ja liikenneväylien turvallisuuteen liittyvä ehdotus. Sopisiko sinulle, että tämä ehdotuksesi siirretään koko Helsingin alueelle? Näin ollen se voitaisiin liittää osaksi tätä koko Helsinkiä koskevaa pyöräilyteemaista suunnitelmaa.
Parhain terveisin,
Belinda /Stadiluotsi Itä
Keskustelu henkilön Poistettu käyttäjä kanssa
Kiitos, että huolehditte ehdotuksestani! Sen voi siirtää koko Helsingin alueelle jatkoa varten.
Hei,
Hieno homma! :)
Terkuin,
Belinda
En juurikaan saanut tolkkua prosessista, mutta haluaisin suunnitelmaan lisättäväksi kasvillisuuden niittämisen risteysalueilta.
Ladataan kommentteja ...