Pyöräilijöille liikennevalot Meilahden kohdalle Mannerheimintiellä
Meilahden kohdalla ylittäessään Mannerheimintietä joutuu jalankulkija ylittämään kahdeksan kaistaa päästäkseen toiselle puolelle tietä. Ensimmäinen ylitettävänä on pyöräkaista, sitten kaksi autokaistaa, tämän jälkeen kaksi raitiovaunun raidetta, jälleen kaksi autokaistaa ja vielä lopuksi yhden pyöräilijöiden kaistan. Liikennevalojen kohdalla vihreillä kaikki on muuten ok, mutta pyöräilijöille valoja ei ole. Näin ollen vihreiden vaihtuessa joutuu ennen liikkeelle lähtöä vilaisemaan tuleeko pyöriä kummastakaan suunnasta ja vasta tämän jälkeen lähteä posottamaan pikaisesti yli nopeasti vaihtuvien valojen. Ja juuri kun valot jo vaihtuvat punaiseksi, joudut viimeiseksi katsomaan, tuleeko pyöriä myös tällä puolen katua. Läheltä piti tilanteita on usein.
Turvallisuuden lisääminen tässä kohtaa ei olisi sen vaikeampaa kuin lisätä myös pyöräilijöille liikennevalot. Lähempänä hämeenlinnanväylää Mannerheimintie 107 kohdalla valot jo löytyvät, miksei siis Meilahdenkin kohdalla?
Tämä ehdotus ei edennyt jatkoon.
Kiitos ehdotuksestasi. Valitettavasti ehdotusta ei ole mahdollista toteuttaa osallistuvan budjetoinnin kautta. Palaute on välitetty eteenpäin kaupunkiympäristön toimialalle.
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
0 kommenttia
Ladataan kommentteja ...