Korttelikeittiö
Töölön alueella asuu paljon lapsiperheitä, sinkkuja ja vanhuksia. Korttelikeittiö helpottaisi arjen kiireitä ja ikäihmisten tarpeita tarjoten mahdollisuuden ostaa maukasta ja vaihtelevaa kotiruokaa päivittäin juuri sen verran kuin tarvitset- yhden annoksen tai suurperheen tarpeisiin.
Ekologisuus kuten asiakkaiden omien astioiden hyödyntäminen ruokien kuljettamisessa ja hävikin minimointi olisivat toiminnan kulmakiviä.
Korttelikeittiöstä voisi tilata myös tarjoiluja juhliin ja siellä voisi järjestää kokkauskursseja, lasten kokkikerhoja, piparitalon rakennusprojekteja, "syödään yhdessä"-tapahtumia ym. yhteisöllisiä tapahtumia. Korttelikeittiö yhdistäisi ihmiset monin eri tavoin ruoan avulla.
Tämä ehdotus eteni jatkoon.
Kiitos ehdotuksesta. Ehdotusta tulee jatkokehittää ja tarkentaa osallistuvan budjetoinnin reunaehdot huomioiden. Kaupunki ei itse ylläpidä ravintoloita tai pitopalvelutoimintaa. Kaupungin eri toimipisteissä voi järjestää yhteisöllistä toimintaa, tapahtumia ja kursseja. Muun muassa asukastaloilla, nuoristiloissa ja leikkipuistoissa järjestetään kokkauskursseja ja erilaisia tapahtumia. Työväenopisto järjestää myös ruoanlaittokursseja.
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Luettelo suositteluista
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
3 kommenttia
Ehdotuksen jättäjä toi ideointitilaisuuteen Töökön kirjastoon yllätyksenä kaikille huikean hyviä itse tekemiään leipomuksia :) Suuret kiitokset ja älyttömän maukkaita !
Hauska idea!
Muistathan avata ehdotuksestasi suunnitelman 8.3 mennessä, jotta ehdotuksesi etenee toimialojen kustannusarviointiin ja äänestykseen. Avattua suunnitelmaa voit muokata 6.4 asti.
Ladataan kommentteja ...