Kasveja, kukkia, penkkejä
Nuorille on pyörärivistöt Alppiharjussa, mikä on hyvä asia, mutta vanhemmalle väelle ja pienten lasten vanhemmille ei penkin penkkiä, missä levähtää. Näin vanhana olisi mukava ulkoilla enemmän, kun vain olisi penkkejä, joilla voisi välillä lepuuttaa jalkojaan, istua ja jutella ihmisten kanssa.
Alppipuisto on toki kaunis ja viihtyisä, iltaisin tosin pelottava. Alppiharjun "keskusta-alueelle" muutama kesäksi tuotu kukkalaatikko kohentaisi asukkaiden viihtyvyyttä paljon. Linnanmäen turistitkin nauttisivat varmaan vehreistä näkymistä enemmän kuin nykyisisten hoitamattomien muuntamorötisköiden katsomisesta.
Tämä ehdotus eteni jatkoon.
Tarvitaan tarkat määritelmät sille, mihin penkkejä ja kukka-astioita toivotaan, ja millaisista määristä on kyse. Katualueelle ei penkkejä asenneta, ainoastaan viheralueille. Viipurinkadun kääntöpaikalle on jo tulossa uusia kukka-astioita, jotka on jo budjetoitu ja toteutetaan kaupungin toimesta.
--
Muistathan tehdä ehdotuksestasi suunnitelman 8.3. mennessä. Avattua suunnitelmaa voit muokata 6.4.2019 asti. Huomioithan, että ehdotus ei etene OmaStadissa mikäli se ei ole osa jotakin suunnitelmaa, tai jos siitä ei ole tehty omaa suunnitelmaa. Ohjeet suunnitelman tekemiseen löydät täältä. Apua saat myös alueesi stadiluotsilta.
Ehdotus sisältyy seuraaviin hankkeisiin:
Liitetyt ehdotukset
Luettelo suositteluista
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
2 kommenttia
Ladataan kommentteja ...
Lisää oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy palveluun kommentoidaksesi.
Ladataan kommentteja ...