Vartijoista opastajiksi
Vartijoita tarvitaan metroon, liikennevälineisiin, aukioille ja asematunneliin. Voisiko heidän työnsä sisältöä monipuolistaa ja inhimillistää niin, että heidän tehtäviinsä kuuluisi mm ikäihmisten, huonosti liikkuvien, matkailijoiden ystävällinen opastaminen? Tällä luotaisiin turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Kaupungilla liikkujille he näyttäytyisivät aivan uudella tavalla viihtyvyyttä vahvistavana ammattiryhmänä. Heidän asunsa voisi olla hiukan vähemmän ankeat, he voisivat vähän hymyillä ja tervehtiä nyökäten ohikulkijoita. Tämäkin on olennainen osa turvallisuudentunnetta yhteisössä.
Tällainen tehtäväkuvan laajennus loisi näille nuorille myös paljon uutta ammattitaitoa ajatellen heidän tulevia vuosia työelämässä. Vartijatyötä he taitavat usein tehdä rajallisen ajan työvuosien alkupäässä. Motto: turvallisuus syntyy vuorovaikutuksessa myös katutasolla.
(olen nähnyt tästä mallista esimerkkejä joissakin suurkaupungeissa - toimii)
Tämä ehdotus ei edennyt jatkoon.
Kiitos hyvästä ehdotuksesta! Valitettavasti sitä ei voida hyväksyä OmaStadi ehdotukseksi. Vartiointiliikkeet ovat yksityisiä palvelunharjoittajia, eivätkä kuulu kaupungin toimivaltaan. Tutustu OmaStadi ehdotusten ohjeisiin ja vielä ehdit jättämään uuden ehdotuksen!
Ystävällisin terveisin
Kirsi Verkka
Kehittämispäällikkö
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
2 kommenttia
Hyvin järkevää.
Hei, kiitos ehdotuksestasi.
Vartijoiden ja järjestyksenvalvojien tehtävistä on säädetty laissa yksityisistä turvallisuuspalveluista ja lainsäädäntö asettaa joitakin rajoitteita tehtävänkuvaan liittyen. Vartijoiden ja järjestyksenvalvojien peruskoulutuksessa kiinnitetään huomioita asiakaspalveluun, mutta varsinaisen vartioimistehtävän lisäksi suoritettavista tehtävistä sovitaan toimialojen ja palveluntuottajien välisissä sopimuksissa. Oman käsitykseni mukaan vartijat ja järjestyksenvalvojat opastavat ja ohjaavat ihmisiä jo nykyisin, mikäli tilanne sen sallii.
Vien ehdotuksesi tiedoksi kaupungin toimialojen ja liikelaitosten turvalisuuspäälliköiden tietoon.
Ladataan kommentteja ...