Yleisö wc Viiripuiston lähelle
Pikku-Huopalahden leikkipuiston tai - paikan läheisyyteen tarvitaan yleisö wc. Muuten hyvät fasiliteetit koko perheen ulkoilualueena kaipaisivat täydennystä. Iltaisin, viikonloppuisin ja loma-aikaan puistot ovat lapsiperheiden kovassa käytössä. Sääli aina rajoittaa käyttöaika vessavälien mittaiseksi. Uskon, että myös muut ulkoilijat arvostaisivat.
Tämä ehdotus ei edennyt jatkoon.
Leikkipuisto Viirin leikkipuistorakennuksessa oleva wc palvelee leikkipuiston käyttäjiä rakennuksen aukioloaikoina. Kaupungilla on käymäläverkostojen (City-wc / kuivakäymälä) suunnittelutyö parhaillaan käynnissä. Käymäläverkostotarkastelu laaditaan koko kaupungin alueelle ja työ viedään kevään 2019 aikana päätöksentekoon kaupunkiympäristölautakuntaan. Verkostosuunnittelun myötä varaudutaan suunnitelmassa esitettyjen käymälöiden rakentamiskustannuksiin sekä niiden ylläpitokustannuksiin tulevaisuudessa. Suunnitellun verkoston ulkopuolelle ei voida sijoittaa yksittäisiä käymälöitä, sillä niistä johtuvia kustannuksia ei ole huomioitu seuraavien vuosien rahoitustarpeissa. Esimerkiksi City-wc:n rakentamiskustannukset ovat noin 100 000€ per käymälä ja vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat samaa luokkaa. Käymäläverkosto on suunniteltu ensimmäisessä vaiheessa kattamaan kantakaupungin vetovoimakohteita, joissa kävijämäärät ovat vuosittain varsin merkittäviä. Lisäksi verkostoon on tunnistettu kaupungin tasolla tärkeitä ulkoilu- ja virkistystoimintaa palvelevia kohteita. Leikkipuisto Viiri ei täytä ensimmäisen vaiheen verkostokriteerejä. Otamme huomioon tämän ehdotuksen kuitenkin seuraavassa verkostotarkastelussa. Leikkipuisto Viiri ei täytä ensimmäisen vaiheen verkostokriteerejä. Otamme huomioon tämän ehdotuksen kuitenkin seuraavassa verkostotarkastelussa.
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Luettelo suositteluista
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
0 kommenttia
Ladataan kommentteja ...