Puuhapajat
Puuhapajat lähiöihin on tila kaikille. Kahvio, itsepalvelu kirppistä, erilaisia kerhoja, bingo, tietovisa, kalastuskerho, tila harrastaa, pelata, käyttää tietokonetta, tulostaa,askarrella, ehkä kunnostaa pienhuonekaluja, ommella, grillata. Tila tehdä tai olla tekemättä, paikka jossa voi kohdata, sosiaalisoitua, hakea vertaistukea, työ ilmoituksia, vapaaehtoistyötä. Tila kaikille, vauvasta vaariin / mummoon, esteetön tila, kaikille ihmisryhmille.
Tämä ehdotus eteni jatkoon.
Kiitos ehdotuksesta. Ehdotus voi edetä jatkoon jos valmistelussa huomioidaan osallistuvan budjetoinnin reunaehdot. Osallistuvan budjetoinnin määrärahoja voidaan käyttää vain tilapäiseen ja lyhytaikaiseen, ei pysyvään toimintaan. Osallistuvan budjetoinnin alueelliset määrärahat eivät riitä uusien tilojen rakentamiseen. Osallistuvan budjetin ehdotuksissa oli useita ehdotuksia tilojen järjestämiseksi asukastoiminnalle ja sisällön tuottamiseksi tiloihin. Jatkovalmistelussa voisi etsiä mm. uusia ratkaisuja nykyisten kaupungin tilojen asukaskäytön tehostamiseksi ja kehittämiseksi ja mahdollisesti tukea tilojen lyhytaikaista vuokraamista. Kaupunki on parhaillaan helpottamassa ja laajentamassa kaupungin omien tilojen asukaskäyttöä. Osallistuvan budjetoinnin ehdotukset voivat osaltaan liittyä tähän. Lisäksi osallistuvalla budjetoinnin määrärahoilla voidaan tukea pop-up-tyyppisiä ajallisesti rajattuja projekteja tai rahoittaa asukastiloihin liittyviä selvityksiä. Kaupungilta voi myös hakea avustuksia asukasyhteisöjen tilavuokrien maksamiseen (Asukasosallisuuden avustukset). Uusien tilojen etsimisessä kaupungin omista tiloista auttaa sivu Tilat yrityksille ja yhteisöille Huomioithan myös, että aloitteessa kuvattua toimintaa tuottavat jo nyt esim. Työväenopisto ja Arbis sekä vapaat kansalaisopistot. Yhteisöllisyyttä voidaan rakentaa myös kulttuurikeskusten (Stoa, Vuotalo, Kanneltalo, Malmitalo, Caisa) ja hieman eri mallilla toimvan Maunulatalon puitteissa.
Muistathan tehdä ehdotuksestasi suunnitelman 8.3. mennessä. Avattua suunnitelmaa voit muokata 6.4.2019 asti. Huomioithan, että ehdotus ei etene OmaStadissa mikäli se ei ole osa jotakin suunnitelmaa, tai jos siitä ei ole tehty omaa suunnitelmaa. Ohjeet suunnitelman tekemiseen löydät täältä https://omastadi.hel.fi/processes/omastadi-kokohelsinki/f/38/
Apua saat myös alueesi stadiluotsilta.
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Luettelo suositteluista
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
7 kommenttia
Tila antaisi valmiudet erilaiseen ja monialaiseen mielenkiintoiseen osamiseen. Vähentäisi kynnystä hakeutua jatkossa erilaisiin töihin. Tila toisi tuloja ja tietysti olisi palkattua työvoimaa. Osaamista tulisi myynnin ja oston saralta kuin keittiötaidoistakin sekä asiakaspalvelusta. Tila antaisi mahdollisuuksia moneen mielenkiintoiseen puuhaan. Yhdenvertaisuus ja yhteisöllisyys tulee vain yhdessä tekemällä, vähemmän puhetta enemmän tekoja.
Kirjastot tai asukastilat ?? Asukastilaan en ole koskaan törmännyt ja ns, talojen kerhotilat olleet paremmassa käytössä mutta tämäkään ei ole se, mitä haen. Tila on yleinen tila kaikille ja näitä voi olla eripuolilla kaupunkia sekä lähiöissä. Tilaan voi tulla tekemään jotain tai olla vain tekemättä istua ja katsella. Tilassa toimisi kierrätystä, kahvio tai tulet pesemään vaikka koneellisen pyykkiä, tietokoneelle, tulostaa, askartelemaan, ompelemaan. Avoinna aamusta iltaan. Erilaisia kerhoja, leivontakerho, karaoke iltamat, tapahtumaa aamusta iltaan. Tilat esteettömiä johon voi tulla sähkärillä, pyörätuolilla, rollalla. Ilmoitustaulua, vertaistukea, lähiapua, info, opastusta, tapahtumaa olisi monenlaista. Tuloa tulisi itsepalvelukirppikseltä, kahviosta, erilaisten kerhojen tarvikemaksuista/tulostepaperista, mutta tilassa olisi mahdollisuus myös olla tekemättä mitään. Riisipuuroa aamusta iltaan, munkkien paistoa, kahvia, kaakao. Täällä on ääntä ja hiljaisuutta.
Mahdollisuus täältä kautta suorittaa hygieniapassi, EA1 kurssi sekä muita hyödyllisiä taitoja ehkä jopa ajokortti. Ei pakottavaa vaan kannustavaa toimintaa yhdessä lasten, nuorten, aikuisten, ikä-ihmisten kanssa jokainen juuri sellaisena on tärkeä ja arvokas.
Lähiö-sanan voinee poistaa, sopii myös kanta-kaupunkiin.
Nythän on jo vähän samantyyppisiä vanhusten palvelukeskuksia, mutta tapaamis ja puuhailu paikkoja tarvittaisiin kaiken ikäisille.
Kiitos, Amalia, en hae palvelutaloja tyyppistä toimintaa. Siellä kyllä lukee myös koko Kaupunkia sekä Vauvoista Nuoriin. Onhan niitä paikkoja ja "paikkoja"
Mun ehdotus on jokapuolelle ja valmiisiin tiloihin ja kaikille, alkurahoitus onkin vain näihin tarpeen. Avoinna aamusta iltaan.
Pointti on se, ettei tila ole yhden kuppikunnan hyppysissä ja vain he päättäisivät mitä siellä puuhataan. Tilassa olisi monenlaista toimintaa ja avoin ehdotuksille. Voit tulla vain harrastaa kierrätystä, voit vain pysätyä hetkeksi teen/kahvin äärelle, näet ihmisten käsitöitä ja innostut niistä itsekkin, voit olla tietokoneella ja tulostaa tai saat ehkä apua koneen käyttöön, höpötys hetkiä eri aiheista. Tietoa ja Tukea.
Puuhapajat/ Urbaaneja tyhjiä tiloja harrastamiseen, luovuuteen, kylätoimintaan/Tilat käyttöön
ainakin nuo kolme(3) EHDOTUSTA sivuaa toisiaan....mutta tämä hankaloittaa suunnitelman tekoa: Osallistuvan budjetoinnin määrärahoja voidaan käyttää vain tilapäiseen ja lyhytaikaiseen, ei pysyvään toimintaan.
Ladataan kommentteja ...