Agility-koiraharrastusvälineitä ja tai puistoja
Olemassa oleviin koirapuistoihin aktiivisempia välineitä. Nyt niissä on yleensä aidat, roskis ja penkki. Koiran mukana liikkuu myös omistaja! Turvallisuutta lisäämään tarvvittaisiin myöd valaistuksen tehostamista (vrt. esim. Fallkullan pienten puoli).
Tämä ehdotus eteni jatkoon.
Jatkoon, mikäli on muitakin kyseiseen kaupunginosaan liittyviä valaistuksen lisäämistoiveita Helsinki on linjannut koirapalvelunsa syksyllä 2016 yleisten töiden lautakunnan hyväksymässä koirapalvelulinjauksessa (koirapalvelulinjaus) ja sitä täydentävässä ohjeessa (ohje). Linjausta täydentävässä ohjeessa on otettu kantaa mm. aitausten varustetasoon ja valaistuksen järjestämiseen. Aitaukset ovat kaupunkialueella paikkoja, joissa koirat voivat ulkoilla kytkemättöminä. Järjestyslaki edellyttää, että koirat on pidettävä kytkettyinä kaupunkialueella. Laumaeläimiä koirat tarvitsevat alueita, joissa voivat toteuttaa lajiominaista käyttäytymistä eli kohdata lajitovereitaan ja ulkoilla laumassa vapaina. Aitausverkoston tavoitteena on mahdollistaa tämä tarve. Aitausten tarkoitus ei ole toimia koirien aktivointi-, koulutus- eikä harrastuspaikkoina. Aitausten kalustus pidetään hyvin vähäisenä koirien turvallisuuden vuoksi. Valaistuspuutteita aitauksissamme vielä on, mutta vanhojen aitausten kunnostusten tai lähialueella tapahtuvan muun rakentamistyön yhteydessä näitä puutteita pyritään poistamaan. Fallkullan koira-aitaus sijaitsee vakiintuneella alueella asemakaavapuistossa. Yksittäiseen kohteeseen liittyvä valaistuksen parantamistoive on mahdollisuus liittää osaksi laajemman alueen tarkastelua, mikäli kyseiselle alueelle on tullut muitakin valaistuksen parantamiseen liittyviä ehdotuksia. ---
Muistathan tehdä ehdotuksestasi suunnitelman 8.3. mennessä. Avattua suunnitelmaa voit muokata 6.4.2019 asti. Huomioithan, että ehdotus ei etene OmaStadissa mikäli se ei ole osa jotakin suunnitelmaa, tai jos siitä ei ole tehty omaa suunnitelmaa. Ohjeet suunnitelman tekemiseen löydät täältä. Apua saat myös alueesi stadiluotsilta.
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Ehdotus sisältyy seuraaviin suunnitelmiin:
Liitetyt ehdotukset
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
0 kommenttia
Ladataan kommentteja ...