Elävää Taidetta Kaikille Aisteille Pysäköintialueille
Pysäköintialueilla on paljon hyvää, avaraa tilaa, ja ne ovat Ihmistä lähellä.
Töölössä on Töölöntori ja Mäntymäen Kenttä eli Messukenttä; ja koko kaupungissa monia muita. Kaupunki tarjotkoon puitteet ja sopivat päivät - vaikka yksi per vuodenaika - ja pyydettäköön paikallisia taiteilijoita taiteilemaan ja näyttämään töitään. Taiteilijoiden ja Ihmisen Kohtaamisia.
Töölössä on lasten ja aikuisten musiikkikouluja, gallerioita, taideseuroja, tanssikouluja, teattereita, ja käsityötaiteiljoita... Hyvää Ruokaa ja Juomaa. Liikkuvalle taiteelle oma tila ja ohjelmaa, ja pöytiä sekä maa-alustoja aineelliselle taiteelle.
Taiteilijat tulkoon paikalle kutsusta sekä vapaasti hakemalla. Tiedotus myös kirjastoissa ilmoittamalla.
Tämä ehdotus eteni jatkoon.
Kiitos ehdotuksesta. Osallistavalla budjetoinnilla ei voi luoda pysyvää tuotantomallia kaupunginosien elävöittämiseksi. Ehdotus voi edetä äänestykseen mikäli se on määräaikainen ja täyttää minimibudjettivaatimuksen 35 000 €. On kuitenkin hyvä pohtia kannattaako tällaista rakentaa vain vuodeksi. Kaupunki myös tukee kansalaisyhteiskuntaa tällaisissa hankkeissa jo nyt.
Muistathan tehdä ehdotuksestasi suunnitelman 8.3. mennessä. Avattua suunnitelmaa voit muokata 6.4.2019 asti. Huomioithan, että ehdotus ei etene OmaStadissa mikäli se ei ole osa jotakin suunnitelmaa, tai jos siitä ei ole tehty omaa suunnitelmaa. Ohjeet suunnitelman tekemiseen löydät täältä https://omastadi.hel.fi/processes/omastadi-kokohelsinki/f/38/
Apua saat myös alueesi stadiluotsilta.
Ehdotus sisältyy seuraaviin hankkeisiin:
Liitetyt ehdotukset
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
0 kommenttia
Ladataan kommentteja ...
Lisää oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy palveluun kommentoidaksesi.
Ladataan kommentteja ...