Voimakas läpiajoliikenne pois Pohjoisrannasta
Pohjoisranta muistuttaa tällä hetkellä moottoritietä eikä rantabulevardia, joka se alunperin on ollut. Pohjoisranta on meluisa ja runsaspäästöinen, eikä siksi kannusta oleskeluun ja kevyeen liikenteeseen alueella. Muiden merenrantakaupunginosien tapaan Kruununhaassa ja Pohjoisrannassa halutaan nauttia merellisyydestä, eikä raskaiden ja kovavauhtisten ajoneuvojen läpikulusta kaupunginosan arvokkaimmilla paikoilla.
Ehdotuksessa halutaan alentaa Pohjoisrannan nopeusrajoitus 50 -> 30 km/h. Yleisenä toiveena olisi saada koko pituudelle hidasteita ja nopeusnäyttöjä, koska ajonopeuksia ei saada muuten hillittyä.
Tämä ehdotus ei edennyt jatkoon.
Pohjoisranta on pääkatu ja mm. Satamien pääreitti. Järkevää vaihtoehtoista reittiä ei ole. Tästä syystä Pohjoisrannassa on oltava hyvät autoliikenteen yhteydet ja siellä on myös raskasta liikennettä. Nopeusrajoitukset kaupungissa katsotaan kokonaistarkasteluna koko kaupungin alueelle. Tällainen tarkastelu on hiljattain tehty ja muutokset on tarkoitus ottaa käyttöön tämän vuoden aikana. Tässä yhteydessä Pohjoisrannan nopeurajoitus tullaan laskemaan 40km/h:iin. Hidasteita ei voida asentaa, sillä raskas liikenne hidasteisiin ajaessaan aiheuttaa melua, eikä hidasteet muutenkaan hyvin sovellu pääkaduille. Sen sijaan poliisin automaattivalvontaa käytetään pääkaduilla.
Luettelo suositteluista
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
5 kommenttia
Ladataan kommentteja ...
Lisää oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy palveluun kommentoidaksesi.
Ladataan kommentteja ...