Kallahdenniemen Kuningattaressa sijaitseva Villa Kuhlefehlt kaupunkilaisten aktiiviseen käyttöön
Ehdotan, että kaupunki tekee kevyen peruskorjauksen omistuksessaan olevan Villa Kuhlefelt-huvilan osalta ja luovuttaa huvilan rakennuksineen ja alueineen Visit Vuosaari -matkailuhankkeen ympärille myöhemmin perustettavan yhdistyksen tai yrityksen hallintaan 25 vuodeksi.
Perustettava yhdistys/yritys hallinnoi ja vuokraa tilaa mm. Helsingin ja Vuosaaren markkinoinnin, luontomatkailun ja virkistystoiminnan edistämiseen. Yhteistyökumppaneina voivat olla esimerkiksi alueen matkailutoimijat, lintubongarit, luontokuvaajat, surfarit, veneilijät sekä alueen koulut ja harrasteseurat.
Perustettava yhdistys/yritys käyttää tilan vuokraus- ja muusta toiminnasta saamiaan varojaan mahdollisuuksien mukaan tilan ylläpitoon ja kunnostukseen.
Ehdotuksella mahdollistetaan ainutlaatuisen suojellun huvilan säilyminen sekä mahdollisimman laaja hyödyntäminen kaupunkilaisia ajatellen. Ratkaisu mahdollistaa myös Kallahdenniemen suojelun kunnioittamisen. Alustava arvio korjausbudjetin osalta 75.000.
Tämä ehdotus eteni jatkoon.
Kohde on tyhjänä ja se on vuokrattavissa. Asukasyhdistyksen tai asukastoiminnasta vastaavan kaupungin toimialan kanssa voidaan tehdä vuokrasopimus. Ehdotus vaatii lisäksi korjauksen jatkosuunnittelua
Ehdotus sisältyy seuraaviin hankkeisiin:
Liitetyt ehdotukset
Luettelo suositteluista
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
5 kommenttia
Ladataan kommentteja ...
Lisää oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy palveluun kommentoidaksesi.
Ladataan kommentteja ...