Siltamäen ostoskeskuksen yhteyteen asukastila
Siltamäen sydän eli ostoskeskus on heikossa kunnossa ja kaipaa uudistamista. Pienet remontit eivät riitä, sillä ostari on rapistunut niin huonoksi. Ostoskeskus tulee uusia kokonaisuudessaan siten, että kaupalliset ja asiointiin liittyvät toiminnot ovat katutasossa sekä niiden päällä asuinkerroksia 4-8. Hissillisiä kerrostaloja on tarpeen saada ostoskeskuksen yhteyteen. Kun uusi ostoskeskus tehdään nykyisen pysäköintialueen paikalle, voi rakennusaikana entinen ostari palvella asukkaita edelleen eikä tule katkoa palvelujen saatavuuteen. Uudistettavan ostoskeskuksen yhteyteen tulee toteuttaa asukastila alueen ihmisten ja yhdistysten käytettäväksi. Siltamäki on kaupallisten palvelujen osalta ikäänkuin Bermudan kolmiossa uudistettavan Malmin, uudistuvan Tikkurilan sekä vetovoimaisten Tammiston ja Jumbon keskellä. Suunnittelu asukkaat mukaan ottaen on kaupungin käynnistettävä sekä varattava suunniteluun ja ideointiin varat.
Tämä ehdotus ei edennyt jatkoon.
Lasten päiväkoti Siltamäki on kaupungin omistuksessa oleva osaketila, joka on osa Siltakeskus Oy:tä. Päiväkotitoiminta on lakkautettu. Kaupungin osuus yhtiöstä on 26 %. Yhtiön isännöitsijänä ja huoltoyhtiönä toimii Siltamäen Huolto Oy. Asemakaavan muutosta ollaan valmistelemassa, mikä mahdollistaa yhtiön omistaman rakennuksen purkamisen ja asemakaavan muutoksella edistetään täydennysrakentamista.
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
0 kommenttia
Ladataan kommentteja ...
Lisää oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy palveluun kommentoidaksesi.
Ladataan kommentteja ...