Tonttupolku -tapahtuman kehittäminen Suutarilassa
Jo 14 vuotta ovat Suutarilan alueen yhteisöt ja vapaaehtoiset yhteistyössä järjestäneet Tonttupolku -tapahtuman leikkipuisto Linnunradan alueella. Tapahtuma kokoaa kolmen tunnin ajaksi noin 800 lasta sekä heidän vanhempiaan yhteen kokemaan, tekemään ja näkemään kaikenlaista jouluun liittyvää. Tapahtuma on toteutettu lahjoituksin ja vapaaehtoistoiminnan tuotoin viimeiset vuodet eli ilman kaupungin tukea. Tapahtuman sisällöllisen kehittämisen mahdollistamiseksi toimijoiden resursseja tulisi voida käyttää enemmän tähän kuin lahjoitusten ja varojen keräämiseen kustannusten kattamiseksi. Ehdotus on, että kaupunki vastaisi suorista kaupungille ja sen yhtiöille/kumppaneille maksettavista kuluista kokonaan sekä tukisi tarvikehankintoja, jotta tapahtuma voi olla jatkossakin maksuton kaikille lapsille ja kaikki saavat joulupuuron, piparia ja mehua. Näin järjestäjät voisivat kehittää uutta sisältöä ja toimintaa tapahtumaan.
Tämä ehdotus eteni jatkoon.
Ehdotusta tulee jatkokehittää. Tervetuloa OmaStadi Raksalle!!
---
Muistathan tehdä ehdotuksestasi suunnitelman 8.3. mennessä. Avattua suunnitelmaa voit muokata 6.4.2019 asti. Huomioithan, että ehdotus ei etene OmaStadissa mikäli se ei ole osa jotakin suunnitelmaa, tai jos siitä ei ole tehty omaa suunnitelmaa. Ohjeet suunnitelman tekemiseen löydät täältä. Apua saat myös alueesi stadiluotsilta.
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
0 kommenttia
Ladataan kommentteja ...