Jätkäsaaren peruskoulun yhteisölliset tupaantuliaiset
Jätkäsaaren perukoulun oppilaskunta toivoo alueelle lisää yhteisöllisiä tapahtumia. Vanhempainyhdistys suunnittelikin yhdessä koulun kanssa, että uuden koulurakennuksen valmistuessa voitaisiin järjestää koko Jätkäsaaren yhteiset koulun tuparit, johon kutsutaan mukaan kaikki alueen toimijat. Tuparit voisi olla nimellä Ilmiömäiset tuparit, jossa mm. olisi show view paljon parjatulle digioppimisille. Aiheeseen liittyen voisimme kutsua eri tahoja puhumaan ja vetonaulaksi hankkia nimekkäitä puhujia. Samaan aikaan on myös Suomen EU-puheenjohtajuus, joten senkin voisi tupareihin jotenkin kytkeä, tämä on vielä ajatustasolla.
Samaan yhteyteen voisimme järjestää ystäväkoulutoimintaa Viron kanssa, tämä olisi yhteisöllisyyttä ja naapuri-tutuksi toimintaa vähän laajemmin ajateltuna. Tämä sopisi myös Ilmiö-jakson teemaksi.
Jottei tupareista tulisi liian jäykkä tilaisuus, pitää paikalle saada bändi, tubettaja ja pomppulinna viihdyttämään asukkaita. Tupareissa pitää olla myös tarjoilua.
Tämä ehdotus eteni jatkoon.
Idea on kannatettava, ja tätä voisi jatkotyöstää kehittämällä tapahtumasta koko aluetta osallistava isompi hanke. Samoin olisi otettava huomioon, että osallistavan budjetoinnin äänestys menee syksyyn 2019, jolloin koulun tupaantuliaisia voidaan viettää vasta myöhemmiin koulun jo avattua ja ollessa jo toiminnassa.
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Ehdotus sisältyy seuraaviin suunnitelmiin:
Liitetyt ehdotukset
Luettelo suositteluista
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
2 kommenttia
Hyvä idea👍
Muistathan avata ehdotuksestasi suunnitelman 8.3 mennessä, jotta ehdotuksesi etenee toimialojen kustannusarviointiin ja äänestykseen. Avattua suunnitelmaa voit muokata 6.4 asti.
Ladataan kommentteja ...