Koirapuistojen laajentaminen ja jakaminen pienille ja isoille koirille sekä eteiset
Kantakaupungissa on Helsingin vanhimmat koirapuistot lähellä asukkaita. Koirien määrä kaupungissa on lisääntynyt valtavasti sen jälkeen kun myös vuokra-asuntoihin on saanut muuttaa koiran kanssa. Etelä-Helsingissä asuu paljon yksinäisiä vanhuksia, joiden paras seuralainen ja lenkkikaveri koira on. Koiralle on hyvä päästä olemaan myös koira puistokävelyillä nuuskuttelemassa, mutta niillä on tarve olla myös vapaana lajitovereiden seurassa. Koirapuistot ovat koirien vapaana tutustumiseen oivallinen paikka. Nykyiset puistot eivät kuitenkaan täytä vaatimuksia koirien turvallisuuden kannalta. Kaikissa koirapuistoissa tulisi olla erilliset osat pienille ja isoille koirille. Pelkkä painoero altistaa pienet koirat vaaroille nykyisissä puistoissa, pienet jää leikkiessä jalkoihin. Koirapuistoissa tulisi myös olla aidatut eteiset, jossa koiran voi laskea irti ja sen jälkeen päästää vapaana varsinaiseen aitaukseen. Turvataan kaikkien koirien leikki ja oikeus vapaana seurusteluun.
Tämä ehdotus ei edennyt jatkoon.
Ehdotus on palaute. Kaupungin koirapalvelulinjauksessa on periaatteena järjestää aina omat osat isoille ja pienille koirille. Kantakaupungissa tämä ei ole mahdollista tilanpuutteen vuoksi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Luettelo suositteluista
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
0 kommenttia
Ladataan kommentteja ...