Helsinkiin enemmän vaihtoehtoisen kulttuurin, elävän musiikin ja taidetapahtumien paikkoja
Ehdotan että Helsinkiin luodaan lisää paikkoja, jossa asukkaat voivat järjestää tunnelmallisia kulttuuritapahtumia, esimerkiksi livemusiikkiesityksiä, workshoppeja ja taidenäyttelyitä. Ajatuksena olisi saada mahdollisuus järjestää helpommin lähestyttäviä, mielellään ilmaisia tai pienen sisäänpääsyn tapahtumia, joka voisi samalla mahdollistaa alueellista yhteistyötä ja solmia uusia tuttavuuksia.
Tämä ehdotus eteni jatkoon.
Kiitos ehdotuksesta. Ehdotus voi edetä jatkoon jos valmistelussa huomioidaan osallistuvan budjetoinnin reunaehdot. Osallistuvan budjetoinnin määrärahoja voidaan käyttää vain tilapäiseen ja lyhytaikaiseen, ei pysyvään toimintaan. Osallistuvan budjetoinnin alueelliset määrärahat eivät riitä uusien tilojen rakentamiseen. Osallistuvan budjetin ehdotuksissa oli useita ehdotuksia tilojen järjestämiseksi asukastoiminnalle ja sisällön tuottamiseksi tiloihin. Jatkovalmistelussa voisi etsiä mm. uusia ratkaisuja nykyisten kaupungin tilojen asukaskäytön tehostamiseksi ja kehittämiseksi ja mahdollisesti tukea tilojen lyhytaikaista vuokraamista. Kaupunki on parhaillaan helpottamassa ja laajentamassa kaupungin omien tilojen asukaskäyttöä. Osallistuvan budjetoinnin ehdotukset voivat osaltaan liittyä tähän. Lisäksi osallistuvalla budjetoinnin määrärahoilla voidaan tukea pop-up-tyyppisiä ajallisesti rajattuja projekteja tai rahoittaa asukastiloihin liittyviä selvityksiä. Kaupungilta voi myös hakea avustuksia asukasyhteisöjen tilavuokrien maksamiseen (Asukasosallisuuden avustukset). Uusien tilojen etsimisessä kaupungin omista tiloista auttaa sivu Tilat yrityksille ja yhteisöille Toiminnan järjestämisen vastuu jää kansalaisyhteiskunnalle. Tervetuloa OmaStadi Raksalle 28.2. klo 17-20 Teollisuuskatu 23 A2!
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Ehdotus sisältyy seuraaviin suunnitelmiin:
Liitetyt ehdotukset
Luettelo suositteluista
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
0 kommenttia
Ladataan kommentteja ...