Torit ja aukiot yhteisöllisiksi kohtaamispaikoiksi
Suosittuja kohtaamispaikkoja ovat kautta aikain olleet markkinapaikat ja torit. Siellä on vaihdettu tavarat, tavat ja kulttuurit.
Meillä on paljon toreja, aukioita ja luonnon mudostamia paikkoja, otettaisiin ne uudella tavalla yhteiseksi tapaamis- ja kohtaamispaikoiksi.
Niille voisimme järjestää kullekin paikalle sopivalta tuntuvaa ohjelmaa. Kaupunginosan oma identiteetti määrittelisi, olisiko sopivampaa järjestää enemmänkin perheille ohjelmaa vai tietynlaista kulttuuritarjontaa, joka vetäisi ihmisä paikallisuuden ulkopuoleltakin.
Tavoitteena on järjestää ohjelmaa, joka tyydyttää lapsien, nuorten, perheiden, aikuisten, maahanmuttajien ja vanhempien ihmisten tarpeita.
Kaupunki voisi samalla esitellä toimintaansa ja palvelujaan.
Syntyisi kulttuurimarkkinat. Onnistuneesti toteutettuna se olisi tavoitteemmekin.
Alueella on kulttuurikeskuksia ja muita sopivia tiloja. Talvikaan ei keskeyttäisi yhteisöllisiä tilaisuuksia.
Tämä ehdotus eteni jatkoon.
Kiitos ehdotuksesta. Ehdotus jää sellaisenaan liian yleiselle tasolle. Nykyisellään tällaiseen toimintaan voi saada myös mm. avustuksia. Kaupungin ei ole mielekästä lähteä yksin organisoimaan paljon nykyisiä laajempia tori-. ym. tapahtumia. Mikäli ehdotus halutaan äänestykseen, tulisi siinä huomioida osallistuvan budjetoinnin reunaehdot. Hankkeiden tulee olla vähintään 35 000 €, mutta rahoilla ei voida käynnistää pysyvää toimintaa tai palkata pysyvää henkilöstöä.
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Ehdotus sisältyy seuraaviin suunnitelmiin:
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
1 kommenttia
Mielestäni tämä on hyvä ehdotus. Myllypuro on hieno paikka asua ja täällä asuu ystävällisiä ja toiset huomioon ottavia ihmisiä. Facebookin Myllypuron- apu palstalta huomaa, että ollaan yhtä suurta perhettä ja pidetään huolta kaikkien lapsista ja myös muista avun tarvitsijoista.
Mielestäni erityisesti voisimme huomioida meidän alueen vanhuksia, jotka asuvat kotona ja voisivat tarvita kauppa-apua tai seuraa. Heidät pitäisi löytää ja heidän toiveet ja tarpeet tiedostaa, heitä haluamme auttaa. Näillä yhteisillä tempauksilla ja tapaamisilla tämäkin voisi toteutua.
terveisin Raila Rannikko
Ladataan kommentteja ...