Kaupunkipyörien asemillesiirtelyn yms talkoistaminen kolmen järjestäjäporukan mallilla
Kaupunkipyörien siirtäminen polkemalla ylitäysiltä palautusasemilta tyhjeneville on esimerkki hommasta jonka kuka tahansa kaupunkilainen voisi hoitaa, jos joku järjestäisi talkoot tai tekisi tehtävien joukkoistamisapplikaation: Pitäisi olla tahoja joilla olisi tekijöitä ja resursseja, mahdollisuus ja osaaminen sopia asioista kaupungin kanssa jne. Joukkoistamishommista pitäisi olla palkkio saatavana, tai mahdollisuus kerätä palkkioita lahjoitettavaksi hyvään tarkoitukseen, tai vain osallistua työllään yhteiseen hyvään. Jotta talkoistuksenjärjestys siirtyisi kestävälle ja vakaalle pohjalle, kaupungin pitäisi tehdä toiminnan mittarit määrittävä sopimus kolmen talkoonjärjestäjäorganisaation kanssa. Vuosittan yhteismitallisesti parhaiten pärjännyt järjestäjäorganisaatio pitäisi palkita ja huonoimman sopimus panna uuteen kilpailuun, vuoden siirtymä- ja koeajalla. Talkoonjärjestäjäorganisaatiot hoitaisivat yksityisten ja yhteisöjen tehtävänjaon järjestelyt ja motivoinnin harkintansa mukaan.
Tämä ehdotus ei edennyt jatkoon.
Kiitos ehdotuksesta. Kaupungilla on jo voimassa oleva sopimus yksityisen kaupunkipyöräoperaattorin kanssa, ja tämän kaupunkipyöräsopimuksen avainkohtia on pyörien siirtely.
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Luettelo suositteluista
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
2 kommenttia
Hyvä ehdotus.
Tärkeintä olisi, että joukkoistamista varten olisi jokin systeemi jolla asiaa järjestettäisiin. Kaupunkipyörät ovat tähän työhön hyvä lähtökohta ja kokeiluaihe. Ehdottamallani mallilla saataisiin varmastikin yritystä järjestelyihin, ja järjestäjäporukat aktiivisesti pohtimaan muitakin rahoituslähteitä kuin kaupungin suora tuki tai palvelusopimus vain kaupungin kanssa.
Ladataan kommentteja ...