Uutelan alueen päivitys
1.Skatan navetan kiviaidan kunnostus ja ennallistaminen. Kiviaita-päivästä tehdään kiinnostava yleisötapahtuma, jossa jokainen pääsee katsomaan kiviaidan tekoa.
2.Riukuaidan teko ja perinnemaiseman ylläpito
3.Uutelantien ja Särkkäniementien valaistus jo ennen uutta tielinjausta tuo turvallisuutta Uutelan kodalla, koiratarhassa ja Skatalla kävijöille
4.Uutelantien kunnostus ja erityisesti viljelypalstojen kohdalla ojan ylittävän siltarummun kohta turvallisemmaksi korjaamalla sortunut tienreuna ja rakentamalla siltarummun kohdalle valkoiset perinneristikkokaiteet
5.Sähkön ulosotto / sähkökaappi kodan kentän tolppaan helpottaisi kotakummeja ja kodan siivousta
6.Levähdyspaikkoja tai penkkejä Uutelan ulkoilijoille ja retkeilijöille
7.Uutelan kodan puuhuollosta saadaan toimivampi rakentamalla hiekkakentän reunaan pieni puuliiteri ”käsivarastoksi” ja korjaamalla nykyinen puuvarasto, lato
Tämä ehdotus eteni jatkoon.
Alueella on voimassa oleva, ohjeellisesti noudatettava hoito- ja kehittämissuunnitelma (Kylk 2018). Ehdotusta tulee tarkentaa ja ottaa huomioon laadittu suunnitelma.
--
Muistathan tehdä ehdotuksestasi suunnitelman 8.3. mennessä. Avattua suunnitelmaa voit muokata 6.4.2019 asti. Huomioithan, että ehdotus ei etene OmaStadissa mikäli se ei ole osa jotakin suunnitelmaa, tai jos siitä ei ole tehty omaa suunnitelmaa. Ohjeet suunnitelman tekemiseen löydät täältä:
https://omastadi.hel.fi/processes/omastadi-itainen/f/31/
Apua saat myös alueesi stadiluotsilta.
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Ehdotus sisältyy seuraaviin tuloksiin:
Ehdotus sisältyy seuraaviin suunnitelmiin:
Liitetyt ehdotukset
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
1 kommenttia
Ihan hyvä ajatus, jos tavoitteena on säilyttää Skatan tilan entinen miljöö ja tunnelma. Onko kodan edessä oleva hiekkakenttä tarkoitettu parkkipaikaksi vai voiko siihen lisätä esim. puita tm.? Kodan aukioloa voisi laajentaa arkipäiville. Tärkeintä on, että mökkikylää Uutelaan ei toteuteta, koska se vaatisi autotietä metsän läpi ja tuhoaisi ison osan Uutelaa. Tie Skatan tilalle on huonossa kunnossa. Sen kunnostamisen yhteydessä ei tarvitse kaataa puita eikä leventää tietä, kun tehdään muutama ohituspaikka sopivaan kohtaan.
Ladataan kommentteja ...